Huolta ja murhetta

Ihan karmaisevan järkyttävät viimeiset 4päivää. Ei tällaista vain jaksa. Enää ei jaksa itkeäkään ja on jotenkin niin valtavan tyhjä olo. Ihan ontto ja epätodellinen olo. Surullinen ja ihan hirmu väsynyt...


Lauantai-sunnuntai yönä veljeni koira sairastui täällä meillä hoidossa ollessaan. Sunnuntaina kiidätettiinkin sitten koiraa jo  päivystykseen. Sinne jäi muutamaksi tunniksi mm. nesteytykseen ja muuhun suonen sisäiseen lääkitykseen. Saatiin Mini kuitenkin illaksi kotiin lääkearsenaalin kera. Hetkellisesti näyttikin jo paremmalta, mutta hitaasti se paraneminen tapahtuu.
Vieläkin on Mini toipilas. Koville se nyt ottaa..
Maanantaina toisen koiran kanssa päivystykseen rajujen oireiden takia. Yllättäen se olikin tuon koiran viimeinen matka ja omistaja putosi korkealta ja kovaa. Nyt sattuu kovasti ja ikävä on suuri!

 Eilen oli sitten kolmannen kaverin vuoro. Jo taas iltapäivällä alettiin etsiä lääkäriä koiran kovien kipujen yms. takia: Kaikkialle minne soitin, sanoivat vaan että on kiire saada tuo kaveri hoitoon. Mutta minnekään ei ollut aikoja! Soitin puoli etelä-suomea läpi ja päästiin hoitoon Käpälämäkeen. Täysin uusi tuttavuus minulle, mutta kertakaikkiaan hyvä hoito saatiin! Koira tutkittiin läpikotaisin, rauhoitettiin ja tehtiin hoitotoimia.
Yötä vasten ei lähdetty leikkaamaan, kun näytti siltä, että koira selviäisi kyllä näillä tukitoimilla aamuun saakka. Lienee selvää, että en nukkunut yöllä yhtään, kun kyttäsin vain koiraa koko ajan, että se hengittää..
 Tänä aamuna heti lääkäriaseman auettua koira laitettiin leikkuu pöydälle.
Olin töissä koko päivän aivan paniikissa, että kuoleeko se tuokin! Yritin keskittyä työn tekoon puhelin toisessa kädessä koko ajan, peläten joka ikistä puhelin soittoa..
Koira on sitkeä ja selvisi leikkauksesta. Nyt koira on kotona "pönttö" päässä, kivuissaan vikisee.. Lääkitystä, lääkitystä. Positiivista kuitenkin, että paranemis ennuste pitäisi olla ihan hyvä. Ja minä kyllä tein sopparin tuon koiran kanssa, että se ei piru vieköön nyt kuole. Minä hoidan ja teen kaikkeni sen kärsimysten hoitoon ja se tekee kaikkensa parantuakseen. Niillä siis mennään.

Surun kyyneliä..

Viisaista viisain, Rakkaista Rakkain -
Sumo
 

 

Nyt sattuu ja todella kovaa.
Ei ole enää Sumoa... :´(

 Mitkään sanat eivät riitä kertomaan, miten paljon me kaikki kaipaamme Sumoa!

Niin kuin isäni sanoi "kun ei ole Sumoa, ei ole ketään.."

Sumo oli jotain niin ainutlaatuista.

Maailman paras, maailman fiksuin walesi, maailman hauskin, maailman rakkain, maailman lempein - kultaistakin kultaisempi koiramme.  

Ei vielä pitänyt ollut Sumon aika, ei todellakaan!

 

Niin äkkiä yllättäen yksi päivä voi muuttaa kaiken....

 

Surullisia uutisia

Kuulin Mirkan kautta Jaden Doniol O-pentueen ainokaisen tyttösen Mellin (Doniol One More Jewel) kuolleen 25.7.
Melli oli sairastunut osteosarkoomaan ja se vei hyvin lyhyessä ajassa vielä suht nuoren koiran.
Doniol O-pentue täyttää elokuun puolessa välissä 9vuotta.


Osanottoni Mellin kotiväelle!

Lomailua

Kävin itse Etelässä nauttimassa vähän lämpöä ja aurinkoa, jotta taas jaksaa Suomen synkät ja koleat säät ;)
Koirat oli Einen& Jannen sekä Mikan & Annan hoidossa. Kiitos teille vielä tuhannesti!

Suomen matkailuakin harrastettiin meiningillä kartta käteen ja forecan säätiedot kanssa ja ei muutakuin auton nokka kohti epämääräisiä paikkoja. Mitään kovin ennalta suunniteltua ei ollut. Hertta ja Otto lähti tälle reissulle mukaan.
Ihan putkeen tuo reissu ei mennyt. Majapaikkoja ei heinäkuussa ihan noin vain leirintäalueilta löydäkään, pitäisi olla ennalta jo varattu  ja mieluiten hyvissä ajoin. Että vähän sitten jouduttiin ajelemaan pitempiäkin matkoja..  Se mikä oli kiva, niin koirat oli pääasiassa hyvin tervetulleita :)
Ihan ei kaikkialle mentykään, minne oli ajateltu matkalla suuntaavamme, kun majapaikkaa ei löytynytkään. Harmi.

Hertta etenkin on niin tottunut matkustelija, että sen kanssa reissaaminen on niin vaivatonta ja todella helppoa. Se nauttii autoilusta, se ei hötkyile turhia, ei hauku eikä kilju eikä muutenkaan ole äänekäs. Eikä se riehu eikä kohella. Vieraisiin se suhtautuu tosi viileästi, ei sitä kiinnosta yhtään. Jos joku haluaa rapsuttaa, niin rapsuttaa sitten vaan, mutta ei tuo osoita mitään kiinnostusta eikä silloinkaan häslää mitään. Otto on vähän kokemattomampi matkaaja. Se kun ei autoilusta ole juuri koskaan niin välittänyt, niin vähän oli ekana päivänä totuttelemista Otolle. Se kitisi ja vikisi autossa, mutta pysähdeltiin useammin. Toisena päivänä sujui jo ihan erilailla autoilutkin. Ottoakaan ei vieraat kiinnostanut, mitä nyt jos joku rapsuttelemaan tuli oli syliin pakko kiivetä ja jotain pyörimistä sai aikaan.
Leirintäalueellakin oli kiva mökin terassille laittaa nuo hihnaan kiinni. Ei haitannut vaikka ihmisiä kulki ihan vierestä, eivät haukkuneet eikä tolloilleet. Pötköttelivät rauhassa ja katselivat elämää.
Tässä kohtaa niin muistan edeltävien kesien reissut kahden vanhemman walesin (Lady ja Jade) kanssa. Ne kun pitivät vähän enempi ääntä ja olivat silleen "hitusen" enempi kiinnostuneita kaikesta muustakin ympärillä tapahtuvasta. Ja ruoasta. Ja omasta alueesta. Ja jos oltiin veden lähellä, oli sitäkin vinguttava et uimaan on päästävä.. Ja paria metriä kauemmas ei voinut mennä, kun muutenhan tulee ihan hätä että ihmiset katoaa...
Hertta ja Otto oli niin helppo jättää keskenäänkin :) Mökki säilyi ehjänä, eikä ne mesonneet yhtään.
Helvetinjärven Kansallispuistossa käytiin yksi päiväretki tekemässä. Tosi upeat maisemat ja pääsi vähän haastamaan itseäänkin. Hertta ja Ottokin osoittivat olevansa hyviä kalliokiipeilijöitä :D Tuonne sitä on palattava..


Nyt pikkuhiljaa alkaa taas arkeen palautuminen. Ja seuraavia lomia odotellessa =) 

Oton mätsäri

Siskoni kävi eilen Oton kanssa Mätsärissä. Paikalla oli todella paljon koiria. Otto esiintyi yllättävän hienosti. Tuomarikin oli kehunut, että jopa tuo koira osaa esiintyä kauniisti =) Ja ne jotka Oton tuntee, tietää ettei se ole itsestään selvyys ;D Otto on elämänsä aikana  käynyt näyttelyissä ihan hirmu vähän (oisko 3-4kertaa), kun ei tuo ole tykännyt näyttely hommista ja ei ole oikein esiintynyt. Ollut enempi perässä vedettävää mallia ja seistessä yrittää käydä maahan pötkölleen rapsutettavaksi.

Otto sai punaisen nauhan ja pääsi pienten punaisten isossa kehässä lähes sijoituksille, oisko joku 7-8 ollut. Tosi hienosti meni ja Cami sai Oton niin nätisti esiintymään =)


Nykyisin Otto on muutenkin kuin toinen koira. Kypsässä 7,5vuoden iässä on Otosta alkanut löytymään harrastuskoiran "vikaa". Cami treenaa Oton kanssa agilitya ja siihenkin Otto on aika syttynyt. Jaksaa jo pitempääkin rataa tehdä. Vielä tarvitsisi kontakti esteet hioa kuntoon.
Kotipihalta jo kaikki muut esteet löytyykin, vielä vaan puuttuu kontakti esteet.

Kesä kuulumisia

Kesäkuun alussa käytiin siskoni ja Einen kanssa (ja karvakuonoista oli mukana Bria, Hertta ja Sumo) katsomassa Springerspanielit RY:n päänäyttelyä Karkussa, hotelli Ellivuoren pihalla.
Hieman oli hankala ihan vaan ns. riviyleisön jäsenenä nähdä itse kehiä, kun telttoja oli tosi paljon ja miltei kehässä kiinni. Mutta kyllä siellä kai se tarpeellinen tuli nähtyä. Tuloksia ei voinut luetteloon laittaa, kun ei nähnyt yhtään mitään mitä kukin sai.
Sumon Eetu poika esiintyi valioluokassa ja Eetulla meni tosi hienosti. Sijoitusta ei ihan  isossa valioluokassa tullut, vaikkei se kaukana ollut. Upea Eetu kyllä on- paljon isänsä näköä =) Oli ihana nähdä Eetuakin pitkästä aikaa.

Kiitos Einelle kyydistä ja hauskasta, mukavasta päivästä! 


Muutama viikko sitten meillä oli hoitolaisia, kun kasvattini Nana ja "pikkusiskonsa" Kiusa  saapuivat meille hoitoon. Nana onkin ollut ennenkin meillä hoidossa ja on aina ihan helppo hoidokki- toinen on kuin kotonaan :) Kiusa olikin ekaa kertaa meillä hoidossa, ja alkuun vähän pikkuinen ikävöi omaa perhettään. Pian sekin unohtui ja Kiusakin tuntui löytäneen paikkansa meillä. Kiusa oli kyllä sellainen hyväntuulen herätyskello, pelasti minut mm. yhtenä aamuna myöhästymiseltä töistä..
Kiusa sai työvoitonkin, kun onnistui saamaan Oton ihan painileikkiin mukaan. Ottohan on niin tosikko, että se harvoin leikkii. Saatika että koskaan painisi. Mutta Kiusa sai Ottoonkin vauhtia. Hauskaa seurattavaa se oli, miten kaksi niin erilaista yrittävät löytää yhteisen sävelen =)
Kaikki meni kyllä tosi hyvin hoitolaisten ja omien koirien kanssa. Jännitteitä ei tullut ja oli ihan kuin oma lauma vaan olisi kasvanut.
Nana on kyllä ihan Jade-äitinsä kaksoisolento. Pikkasen pukkasi kyyneltä silmäkulmaan, kun katseli Nanaa ja sen touhuja. Voiko joku ollakin niin samasta puusta veistetty? Voi. Lallun lapset.


Nyt sitten vanhempieni koirat Nero ja Sumo on ollut hoidossa. No, ne nyt onkin ihan omia koiria. Herttis nauttii suunnattomasti, kun on leikkikaveri Nero. Nero on ainavalmis leikkimään ja noihan kanssa painii pitkin päivää. Selvästi parhaat kamut keskenään <3 br="">Sumokin on tosi leikkisä edelleen,  mutta hassua tai ei, niin Hertta ei suostu vahingossakaan leikkimään Sumon kanssa. Jos Sumo "änkee" Herttiksen ja Neron leikkeihin, Herttis mielummin poistuu paikalta kuin että leikkis myös Sumon kanssa... Onneksi Nero leikkii myös Sumonkin kanssa, joskin näkee että Hertta on se rakkain kamu. Kilpajuoksua voi kyllä harrastaa kimpassa, mutta painia ei voi.
Otto onkin sitten tässä laumassa sellainen "huomaamaton" taustalla kulkija. Otto ei piittaa pätkääkään leikkimisestä kenenkään näiden kanssa. Joskus erehdyksissään saattaa Hertan kanssa vähän leikkiä ikään kuin väsyttyään aikansa muristuaan Hertalle. Mutta Otto pitääkin sitten huolen ruoka-ajoista ja ulospääsystä :D

 
Kesällä ei ole mitään kummempia suunnitelmia, mutta vakaa aikomus on joko ihan loppukesästä tai sitten syksyllä järjestää Luckystone's welshien 10-vuotis juhlat. Siitä sitten aikanaan lisää :)  Nyt nauttimaan kesän helteistä. Onneksi se peloteltu ukkos myrsky salamoineen ei ole tullut tänne, vaan näyttäis nyttenkin aurinko paistavan..

Luonne kuvaus Hausjärvellä

Pääsin tänään Hausjärvellä katsomaan Sumon Manta-tytön (Benchmark Taw Cymraes) MH-luonnekuvausta.
Ja täytyy sanoa, että olin kyllä tosi tyytyväinen näkemääni- kuten tuntui olevan moni muukin :)

Manta oli todella rohkea, hurjan innokas leikkimään jne. Kertakaikkiaan iloinen ja reipas läpi koko luonnekuvauksen. Leikki innokkaasti niin vieraan kuin omistajansakin kanssa. Ei reagoinut ampumiseen. Todella utelias ja rohkea tyttö.
 Vieheellä Manta ampaisi kuin raketti vieheen perään ja nappasi raadon suuhunsa ja palautti sen Einelle =) Ääniherkkäkään Manta ei ole.

Niina sanoi hyvin; ihan kuin Manta olisi ollut kuin lapsi Linnanmäellä konsanaan :D



Manta oli nyt Sumon 5. MH-luonnekuvattu jälkeläinen.