Hyvästit Lolalle

Sain muutama päivä sitten surullisia uutisia Lolan (L.Dapple Girl) omistajilta.
Lola oli nukkunut 11.7.2016 ikiuneen.
Viime aikojen tassuvaivat oli äityneet sen verran, että takatassujen voimat hiipuivat täysin.

Osanottoni Minna & perhe suuressa surussanne.
Kiitos teille, kun annoitte Lolalle mitä parhaimman kodin näinä liki 13 vuoden aikana ja piditte aina Lolasta niin hyvää huolta. Kiitos myöskin, kun piditte kaikkina näinä vuosina yhteyttä.

Hyvää matkaa Lola vihreille niityille äiti-Ladyn hellään huomaan.

Agilitya

Marthan kanssa ei olla mitenkään paljoa agilitya treenattu, mutta toi koiraneiti kyllä rakastaa lajia joka sielun sopukallaan. Se hinkuu treenailemaan ja se on aina ihan liekeissä, jos Velmun treenien jälkeen sen kanssa jotain tehdään. Hirmu innokas oppija.

Eipä ole koskaan mitään kuvia tullut otettua, kun jotain on tehty. Eilen siskoni nappasi pari videon pätkää Marthan parin esteen treeneistä.

 

 

 

Onhan tuon kanssa todella ihana treenailla, kun se on niin äärimmäisen innokas ja halukas tekemään ja touhuamaan yhdessä.

Velmun kanssa siskoni on käynyt muutamissa epiksissä. Vielä ilman tuloksia, sillä jostain syystä kontaktit aina kisoissa valahtaa läpi ja sehän ei meillä ole sallittua. Kontakteille tulee pysähtyä ja piste. Jos ei pysähdy, ne otetaan aina uusiksi ja siinä vaiheessa tulee se hylkäys jo.
Näin viimeksikin. Toisaalta olisihan siitä voinut rataa jatkaa ja kenties tehdä se nolla, mutta kun tulos ei ole se tärkein vaan se tyyli ja tekniikka.
Treeneissä Velmulla on tosi vahvat kontaktille pysähtymiset, mutta eipä me saada koskaan treeneissä tuota koiraa niin kierroksille, millä se on kisoissa ja minkä vuoksi se valuttaa kontaktit läpi. Treeniä treeniä ja kisoja vain, niin eiköhän se siitä. Omia toimia kisapaikallakin täytyy alkaa miettimään ja pohtimaan mitä tehdään erilailla.
Todella hienosti nuori siskoni on oppinut ohjaamaan Velmua. Ei ole helppoa aloittaa agilitya noinkin haastavan koiran kanssa =)

Menoa ja meininkiä

 

Hupsista. Aika on mennyt kuin siivillä ja blogin päivittäminen jäänyt.
Martha ei sitten lopulta olekaan ihan niin ongelmitta yksineläjäksi sopeutunut, kuin alku näytti. On täytynyt panostaa neidin viihdyttämiseen ihan täysillä ja se on käynyt mm. päivähoidossa, jotta on kaverikoiria elämässä.
 Ei se eroahdistunut ole ja yksin sen voi edelleen huoletta ja ongelmitta jättää. Mutta kaikessa muussa näkee, miten hirmu paljon se kaipaa kaveria. Sillä on jopa pari isoa vinkulelua, joita se kuljettaa mm. ruokakipolle, vesikipolle, nukkumaan kainaloon tai allensa kunhan lelut on lähellä... Minua se koittaa tosi paljon houkutella leikkimään ja kaverin nähdessään on ihan hillitön leikkijä.
Alkaa väkisinkin se kaverin hommaaminen tulemaan ajankohtaiseksi..

Itse otin irtioton arjesta ja olen ollut viikon etelä-Turkissa lomareissulla ja lauantaina pääsimme kotiin (onneksi ehjin nahoin ilman suurempia ongelmia). Sen jälkeen on mennyt nämä pari päivää täysin lepäillessä ja kerätessä taas voimia rankan reissun jäljiltä. Ihan ei kaikki mennyt putkeen, mutta loma oli kyllä ihana. Ja se lämpö, auringon ja valon määrä! Se on jotain niin ihanaa. Ei tarvitse yhtään miettiä, mitä päällensä laittaa ja tarvitseeko jossain kohtaa pitkähihaista yms. Ei todellakaan tuolla maassa tarvitse. Mereen mennäkseen uimaan ei todellakaan tarvitse miettiä, että hyi kylmää. En voi mennä. Taisi olla lähemmäs 30astetta meriveden lämpötila. Altailla oli 26-27 astetta veden lämpö ja merivesi oli lämpöisempää. Varjossa oli joka päivä likimain 39astetta lämpöä, niin kyllä kelpasi olla =) Tykkään ja nautin tuolla maassa tuosta takuuvarmasta lämmöstä. Todellakin saa tyhjätä pääkopan ja vaan olla & rentoutua hyvän ruoan, juoman, touhuamisen ja seuran parissa.

Matkan lopulla perjantai illalla alkoi puhelimeen tulla tekstareita ja kyselyitä onko kaikki kunnossa.
Ei vielä itse tuossa vaiheessa tiedetty mistään mitään, mutta yötä myöden tuli  hyvin selväksi, että maassa oli käynnissä sotilaallinen vallankaappaus. Meni vähän turhan jännäksi ja pelottavaksi viimeinen vuorokausi, mutta oli niin huojentavaa ja onnellista, kun lentokone viimein laskeutui turvallisesti Helsinki-Vantaalle lauantaina. Oli kovin ihana päästä vihdoin kotiin turvalliselle maaperälle.
 Oli ihana nähdä hymyileviä kasvoja vastassa kentällä ja luppakorvat, jotka oli haljeta riemusta!

 

Martha vietti matkani ajan lomaa isäni hellässä huomassa, mökkeillen Jyväskylässä. Martha on niin täysin mökkihöperö-mökkikoira selvästikin. Siellä se viipotti koko viikon menemään eikä karkaillut kertaakaan minnekään. Piti pihan siistinä (siirteli hiekkakasoja, piti sorsat poissa kakkimasta
laiturille, seurusteli siilien yms. kanssa).. Ja ennen kaikkea, oli nauttinut uimisesta, uimisesta ja aina vaan uimisesta. Laiturilta ja kiviltä oli siistiä pomppia ja liukua veteen. Isälläni on ihana videon pätkä, missä Martha keikkuu sen lemppari kivellä ja laskee siitä kuin liukumäestä konsanaan veteen uimaan. Ja oli kuulemma toistanut samaa monen monta kertaa viikon aikana. Pitäähän lapsilla vesiliukumäki olla, eikö! =)