Päätinpä kirjoittaa tästä aiheesta yleisen postauksen.
Pieniamerikanpaimenkoira on Suomessa ja miksei nyt koko Euroopassa melko suosittu rotu tällä hetkellä. Kasvattaa selvästi koko ajan suosiotaan myös aktiiviharrastajien ja kilpailevien ihmisten keskuudessa.
Pampai näin suomalaisittain sanottuna onkin mitä mainioin valinta aktiiviselle ihmiselle harrastuskaveriksi.
Pampai on pääsiassa äärimmäisen kekseliäs, fiksu, nopea oppimaan uutta ja innokas uuden opettelija. Haastetta varmasti löytyy myös, sillä ovat todella nopeita oppimaan myös ei niin toivottuja asioitakin ja näillä esiintyy jossain määrin myös vartiointi ja vahtiviettiä. Paimenissa löytyy myös silmän käyttöä ja mikäli siihen ei heti pienestä alkaen osaa puuttua, siitä voi vielä muodostua ongelmia koiran kasvaessa. Myös jahtiviettiä voi löytyä ja senkin aisoihin saaminen voi tuottaa työtä.
Rotumääritelmässäkin sanotaan myös, että pampai voi olla varauksellinen vieraita kohtaan, joskaan arkuus tai agressiivisuus ei ole hyväksyttävää. Eli välttämättä kaikki yksilöt ei ole superavoimia halinalleja.
Variaatioita ja vaihtelua löytyy myös paljon energisyydessä, vauhdikkuudessa, koossa, luonteissa noin kootusti sanoen.
Löytyy kunnon raketteja ja sitten niitä vähän verkkaisempia menijöitä. On koiria, jotka janoaa vaan tekemistä ja ovat äärimmäisen energisiä joka paikan höyliä ja tylsistyvät ilman kunnon toimintaa ja tekemistä. On niitä rauhallisempia yksilöitä, joille ei tarvitse olla niin paljoa tekemistä hyvin voidakseen.
Koon osalta ja ulkoasussa on vaihtelua ihan ministä n.33cm 5kiloisesta sinne 50senttiseen n 20kiloiseen saakka. Mikäli koolla on merkitystä, siihen sukuun ja taustoihin kannattaa todella perehtyä.
Edellä mainittujen asioiden vuoksi kannattaa todella etsiä se itselleen sopiva kasvattaja ja yhdistelmä, josta pennun haluaisi. Ennemmin niin, kuin se haluan pennun ei väliä mistä- pointti edellä.
Meillä on käynyt paljon rotuun tutustujia kylässä ja mielellään on esitelty meidän nelikon osalta rotua.
Suosittelen tutustumaan mahdollisimman moneen rodun edustajaan (esim pampai tapaamiset, kasvattaja kyläilyt jne), mikäli paimenkoirat eivät ole tuttuja rotuna ja vaikka olisikin, niin siitä saa paremman kuvan, millaisia voivat pampait olla. Eroja meinaan riittää.
Suomessa on juuri tällä hetkellä kasvattaja nimellisiä Suomen kennelliiton kasvattajasitoumuksen allekirjoittaneita kasvattajia 19kpl.
Muutamia faktoja Kennelliiton jalostustietojärjestelmästä:
Vuonna 2021 syntyi 23 pentuetta (joista kolme kasvattaja nimettömänä) ja 127 pentua.
Vertauksena vuoteen 2020, jolloin syntyi 14 pentuetta (joista 1 kennelnimettömänä) ja 68 pentua.
Kasvu suunta on siis puolet edeltävään nähden.
Aika näyttää, miltä vuosi 2022 tulee näyttämään.
Monikaan kasvattaja ei mainosta pentujaan missään ennalta, vaan melkeinpä sitä kannattaa olla yhteydessä ajoissa kasvattajaan mikäli pentu on mielessä. Pennun voi Suomesta saada lyhyelläkin ajalla tai voi myös joutua vuoden jopa 2 odottamaan, mikäli itsellä on juuri tietty kasvattaja tai yhdistelmä kriteerejä, mistä pentunsa haluaa.
Marvelot kennelin sivuilla on kotisivu linkkejä kattavasti tämän hetken kasvattajien kotisivuille.
Täältä => Marvelot Miniature american shepherd, linkki sivu
Euroopasta etenkin EU alueelta on melko simppeliä noutaa koiranpentu. Kuitenkaan ulkomaantuonnin löytäminen ei välttämättä ole se helpoin tehtävä.
Eurooopassa käytetään aika paljonkin jalostukseen jo vuoden ikäisiä koiria. Itse en sellaista kovin hyvällä välttämättä katsoisi, sillä mikä kiire ja mihin sellaisella pyritään? Onhan vuoden ikäinen on vielä täysin pentu ja vielä kesken kehityksen. Myös terveysasioiden osalta sitä pitäisi pohtia, sillä moni perinnöllinen sairaus puhkeaa vasta myöhemmällä iällä.
Kaikkialla ei todellakaan edes lonkkakuvata pampaita, kun se ei maan kennelliiton rekisteröinti ehtoihin välttämättä kuulu. Se kannattaa huomioida. Meillä itsellään oli aikanaan kiikarissa yksi äärimmäisen kiinnostava pentue ja pentu, mutta se kaatui siihen, että en ollut valmis ottamaan 3500euron riskiä siitä, että pennun vanhempia ei ollut luustokuvattu.
Lonkkakuvat pampailla on se vähin mitä voi vaatia tuloksista. Toivottavaa toki olisi luuston osalta myös selän, polvien ja kyynäreiden tulokset. Myös geenitesteillä voidaan monia sairauksia välttää rodussa.
Samoin on huomioitava, että monessa maassa edelleen typistetään pampaiden häntä. Suomessa ei typistetty häntäiset koirat voi osallistua mihinkään kennelliiton alaiseen viralliseen tapahtumaan eli ei näyttelyihin eikä kokeisiin.
Seuraavaksi työteliäin asia on se sukutaulu. Pampaissa on paljon matador uroksia, jotka löytyy monen pampain takana. Tällaisiin yhdistäminen ei ole viisainta ja mikäli toivoo itselleen jalostuskoiraa eli pentuja koiralleen, niin sillä suvulla ja sukutaululla on merkitystä. Moni matador uros toki on ollut upea koira ja antanut varmasti paljon pohjaa rodulle. Mutta sieltä voi myös niitä sairauksiakin tulla vuosikausienkin jälkeen esille.
Suomessakin on paljon toisilleen sukua olevia pampaita ja kasvattajana yhdistelmien suunnittelu ei ole kovin helppoa, kun jalostusmateriaali on kovin kapeaa vielä täällä.
Sen vuoksi erisukuisten tuonti olisi valtavan tärkeää rodulle..
Mikäli tuontikoira kiinnostaisi, etkä tiedä, mistä lähteä liikkeelle, voi minuun esimerkiksi ottaa yhteyttä. En ole mikään rodun ekspertti enkä väitä olevani mikään suuri tietäjä, mutta vinkkejä varmasti voin antaa, mitä kannattaa ottaa huomioon, mitä kannattaa kysyä ja mikäli ei rodusta ole mitään tietoa, voin myös sitä sukutaulua yhdessä tutkia. Samoin mikäli siihen itse tuonti prosessiin liittyy kysymyksiä, voin kokemuksen kautta myös siihen antaa apuja.
En siis katso huonolla ottaa tällaisessakin tapauksessa yhteyttä, vaikka juuri meidän pentu ei olisi se, minkä haluaisit. On vain minulle ilo voida olla avuksi.
Olen itse tuonut niin pampai pentuja kuin muun rotuisiakin niin Espanjasta, Hollannista (tämä ei tullut itselle, mutta olin mukana), Unkarista, Saksasta.
Hinnoista. Suomessa taitaa keskimäärin tällä hetkellä pampai pennut maksaa 2000€-2500€.
Mikäli pennun hinta on lähempänä tuota 2500€ , olettaisin ainakin itse siihen hintaan nähden vanhempien olevan täysin terveystutkittuja (silmät, lonkat, selät, kyynäreet, polvet, geenitestit sisältäen CDDY) ja itse toki toivoisin silloin vanhemmilla olevan jo tuloksia jostain harrastuksista tai vaihtoehtoisesti luonnetesti/ Mh luonnekuvaus, BH koe. Pois lukien tietysti typistetty häntäiset tuontikoirat, joilla ei tuloksia voi olla.
Mutta nämä asiat tietysti aina tapaus kohtaisesti harkiten ja itselle jää siihen pohdittavaksi monta asiaa.
Toki moni tuo kasvatukseensa koiria ulkomailta ja se maksaa sievoisia summia.. Tämä voi myös nostaa pennun hintaa.
Euroopassa esimerkiksi useammassa maassa pennun hinta samassa pentuessa on eri jalostukseen myytävillä yksilöillä kuin ns. pet eli lemmikkistatuksen pennulla. Samoin silmien väri ja turkin väri voi vaikuttaa hintaan. Kuitenkin ehkä sellainen karkea heitto on, että euroopassa tuonti pennun hinta jalostusoikeudella on n. 3000€-4500€. Jenkeissä hinta voi olla vieläkin korkeampi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti