Nyt mennään jo kovaa vauhtia vuotta 2019 ja se onkin jatkunut siitä mihin viime vuosi jäi.
Marthan selkäsairaus takaa eläinlääkäri visiittien olevan säännöllisiä ja Velmun lihasrepeämän vuoksi käydään fyssarilla myöskin.
Marthan hemorraaginen gastroentriitti- taudin (veri ripuli-oksutauti) aikaan ei oltu edes varmoja selviääkö koira, mutta sinnikäs tyyppi selvisi lopulta pitkän toipumisen jälkeen hyvin.
Marthan lääkäreitä voisi samalla kiittää; Johanna Borg, Johanna Mäkitaipale ja Anu Jäminki.
Teillä on kyllä sydän paikallaan ja ammattitaidolla & huomiolla hoidatte potilaitanne. Iso kiitos ❤️
Tästä uudesta vuodesta on helppoa toivoa parempaa, vähemmän tapaturmaista vuotta 😁
Lotte pieni paimentyttömme on jo 9kuinen iso tyttö. Pikkuinen on kuin varkain kasvanut isoksi, vaikka aina tuo on meidän pieni karvalapsi 🙈😂 On se mieleltään pentu vielä, mutta selvästi alkaa kasvaa aikuiseksi.
Loten kanssa on agilitya työstetty pentuhöntsäilynä. Tarjoamisen kautta tapahtuva oppiminen toimii Lotella hyvin.
Tokoa on alettu enemmänkin tekemään pienissä pätkissä. Lotte on ihan liekeissä tokossa, se janoaa ihan mielettömästi tekemistä ja on kuin raketti. Myöhemmin varmasti kisoihinkin selviydytään 😊
Meillä on tässä alkuvuodesta Lotelle pari näyttelyä luvassa ja reissu Tanskaan kasvattajaa ja sisaruksia tapaamaan.
Velmullakin nose work kurssi odottaa, kunhan lihasvamma saadaan kuntoon.
Toko epiksiin meidän piti osallistua, mutta ollaan nyt juuri reissussa sitten eikä päästä.
Marthan kanssa on sairaslomalla tehty vähän tottista välillä. Tällä hetkellä Martha voi yllättävän hyvin ja on ihan pentuaikojen tättähäärään verrattavissa. Iloa, riemua, sähellystä riittää. Hyvinvoinnin vuoksi vielä ei saisi niinkään riehua, vaan olla rauhallinen ja maltillinen. Vapaana ei saa juosta, vaan hihnan nokassa tulisi malttaa kulkea.
Tokoillessa on alkanut jopa häiriötä muiden koirien osalta sietää. Muutenhan tuota ei mikään niin häiritsekään. Pelkorähjä kun on, niin sen kanssa saa tehdä aina töitä.
Otto on pian 13v vanhaherra. Kuulo on aika olematon ja näkökin alkaa heikentyä. Cockereiille tyypillisesti näin vanhuuden päivinä äänen käyttö vain lisääntyy. Piippaaillaan, vingutaan, haukutaan.
Muuten Otto on edelleen se maailman kultaisin cockeri. Todellakin koko perheen koira ja mieletön noiden pikku ihmisten kanssa. Otto osaa olla häsläämättä lasten seurassa ja ei vahdi yhtikäs mitään. Otto itse änkeää pikkutyttöjen syliin ja mukaan leikkeihin. Osallistuu kaikkeen, mitä lapset tekeekään vaipan vaihdosta päikkäreihin. Yöuntakin pitää vieressä valvoa. Otto on niin lempeä ja kärsivällinen lasten kanssa. Jos pikkuihmiset haluaa taluttaa hihnassa Ottoa, sekin käy ja Otto ei ikinä vedä silloin. Ei toista tuollaista lehmänhermoista cockeria ole.
Hyvää alkanutta vuotta kaikille tasapuolisesti, etenkin Nanalle, Novalle ja Simballe perheineen! 🐾
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti