Olin pärähtää itkuun (vähän herkillä itse muista syistä), kun tajusin ettei koira pääse lattialta ylös! 😪 Viikko viimesimmän hoito-operaation jälkeen ja kipulääke vähennysten jälkeen.
Mietin tovin, kuinkas tässä nyt edetään. Ei muuta kuin eläinlääkärilappu-raamattu käsiin ja lukuhommiin.
Onneksi reseptillä oli lääkettä vielä ja pari tabua kotona. Lääkäri olisi vasta maanantaina tavoitettavissa.
Siinä sitä omia kipulääkitys tietämystä hyödyntäen opiaattia kehiin pikku hiljaa takaisin.
Maanantaina jätin lääkärille viestiä tilanteesta, mutta vielä näin keskiviikko iltaan mennessä ei ole mitään kuulunut lääkäristä🙄
Noh, häkkilepo ja lääkitys alkaa näköjään onneksi pikkuhiljaa taas auttamaan. Tänään taas aamulla heräsi iloinen walesihännänheiluttaja-tyyppi ja seurasi tarkkaan perässäni. Vähän varoen liikkuu, mutta itse liikkuu ja iloisesti. Ja ruokahalu palusi taas 🙈😁
Toivon todella, ettei näitä takapakkeja tulisi. Kun lääkäriä ei saa kiinni tietysti viikonloppuna ja muutenkin hankalemmin tavoitettavissa, niin tuntuu välillä pelottavalta hoitaa tuota selkäpotilasta ja olla itse täysin vastuussa sen hoidosta ja päättää kaikesta mitä tehdään missäkin kohtaa. Ja vielä ymmärtää kaikesta kaikki ja muistaakin kaikki 🙈.
Niin tai näin, niin omasta kokemuksesta toki tiedän, että selkäkipujen kanssa elo on aaltoilevaa. Ehkä tämäkin on vaan normaalia ja kuuluu toipumiseen?
Tai no, oma mielipiteeni on, että kipulääkityksen alasajo tuli liian rajusti tähän kohtaan 🤨
Onneksi Martha on hyvin sinnikäs tyyppi ja ollut suht helppo potilas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti