 |
| Joka viikkoiselta kimppalenkiltä kuva kavereista yhdessä. Martha, Tuffe- Velmun veli, Velmu ja Otto. Kuva C.K |
Alku kevät oli vaikeaa aikaa. Velmu alkoi kipuilla jälleen sen takastaan (takatassua) ja sen verran enemmän, että oli aika jälleen turvautua lääkäriin fyssarin sijasta. Fyssarilla ollaan säännöllisesti viime vuoden puolelta käyty.
Löytyi todella erinomaisen pätevän oloinen ortopedi. Hän kävi tosi tarkkaan Velmua läpi ja löysi kipukohdan heti. Ei epäilystäkään.
Halusi kuvata Velmun tassut, selkää ja lonkat uudemman kerran.
Selästä ei onneksi löytynyt mitään vikaa ja pelätty tassun luuvammat nekin loisti poissaolollaan. Mikä oli siis superhyvä uutinen!
Lonkatkin näytti siistiltä, ei nivelrikkoa eikä mitään muutakaan. Ainoa mikä sieltä löytyi, oli joku vetotesti, jonka mukaan lonkassa on löysyyttä. Eli lonkka ikään kuin venyttyy liikkeessä vähän ulospäin ja pamahtaa takaisin paikoilleen. Tämä aiheuttaa nivelkapselin repeämiä, jotka tulehtuu ja josta tulee tuo kova kipu koiralle.
Tämä vaiva yhdistettynä agilitykoiraan on huono juttu. Ortopedi sanoikin heti, että ei voi suositella agilityn jatkamista, toki hän ei sitä estääkään voi, muttei siis suosittele missään nimessä.
Siinä sitten istuttiin Camin kanssa hetki ihan hiljaa toisia tuijotellen, että hupsan. Tuo mies tuossa yrittää kertoa, että meidän agility-tykin agilityt olisi sitten harrastettu. Olo oli kuin halolla päähän lyödyllä.
Saatiin nivaska hoito-ohjeita, ohjeita liikunnan rajoittamiseen ja siihen, mikä tällaisen koiran kanssa olisi parasta liikuntaa.
Oli kieltämättä shokki kuulla tuollaista.
Velmu sai ison määrän kipulääkettä matkaan ja ohjeena sille on syöttää kuureina kipulääkettä, se on ainoa varsinainen hoito tähän. Pitää löytää sellainen sopiva tatsi liikuntaan ja harrastuksiin, mikä ei kipeyttäisi koiraa enempää.
Käytiin toki fyssarilla tämän jälkeen ja hän ei ollut ihan niin jyrkkä tulevaisuuden suhteen. Velmun pitäisi pystyä elämään normaali elämää, kunhan nyt luodaan sille hirmu hyvät reisi lihakset ja keskivartalon hallinta täytyy olla tip top.
Jumppa ohjeita riittää. Agility tauolle totaalisesti ainakin puoleksi vuodeksi, jonka aikana alkaa näkymään, miten lihakset kehittyy ja kuinka kropan hallinta kehittyy.
Jos nämä saadaan kuntoon, voi puolen vuoden päästä aloitella kokeilu mielellä agilitya taas. Kestääkö kroppa vaiko ei.
Noh, ei tässä mitään. Normaali koiralla varmasti voisi vielä kestääkin, mutta kun Velmu ei ole normaali koira. Velmu on pitelemätön tykki agilityssa. Se on Super nopea, se on Super kiihkeä, se on räjähtävä liikkeissään ja lähdöissään, se tekee kaiken aivan täysillä ja vähän ylikin.
Se ei tee mitään vähän sinne päin eikä varovaisesti eikä rauhallisesti. Tähän yhtälöön nähden odotukset ei ole kovin korkealla, joskin toivotaan ihan mielettömän paljon, että edes vähän voisi Velmu vielä harrastaa. Sen pääkoppa tarvitsee agilitya.
Velmu on koira, joka elää agilitylle. Vähän kuin sanotaan, että toiset syö elääkseen ja toiset elää syödäkseen. Velmu on sitä jälkimmäistä sorttia.
Ainoa mitä voidaan on tehdä, on liikkua maltillisesti, jumppailla ahkerasti ja pitää huolta koirasta ja elää uskossa ja toivossa, että loppu syksystä tilanne olisi jo parempi.
Kerta Velmu joutui lopettamaan agilityn toistaiseksi, Velmulle oli löydettäviä uusia harrastuksia. Näimpä Velmu ja Cami aloittivat Rally-toko kurseilla käynnit. Onhan nuo Rallya kotosalla treenanneet jo pitkään, mutta nyt ensimmäistä kertaa kunnon kursseille lähtivät. Velmu laitettiin suoraan jatko ryhmään käymättä alkeita tai perus kurssia. Viimeksi taisivat jo mestari luokan liikkeitä treenailla. Ihan koe valmis alkaa koira ja ohjaaja olemaan. Kesälomien jälkeen viimeistään Rally-toko kisat alkaa Velmulla.
Uiminen on toinen vakio harrastus. Käytiin kylmemmillä keleillä tuossa "kylän" koirakylpylässä uittamassa koiria. Velmu rakastaa sitäkin ihan hirmu paljon. Pois lähtiessä saa vetää koiran altaalta pois (kuin myös Marthan).
Velmun agi-ryhmään Cami otti Marthan tuuraajaksi. Ihan alkeistahan sitä on Marthan kanssa ollut pakko aloittaa, sillä Martha ei ole koskaan kunnolla treenaillut agilitya ja onhan se ihan raakile vielä. Osaa se mm. takaakierrot, rakastaa putkia ja hyppää se esteen, jos eteen tulee. Muuten taidot onkin ollut siinä, mitä nyt kontakteja silmällä pitäen laatikko treeniä on tehty.
Eilisissä treeneissä Martha pystyi jo tekemään 6-7 esteen rataa hypyillä ja putkilla ja se oli nyt kolmas vai neljäs treeni kerta. Ei se ihan toivoton ole, vaikka pehmeä onkin luonteeltaan ja häiriö herkkä hallilla on.
Eniten sitä häiritsee varmaan minun läsnä olo ja töiden teko muiden kanssa :D
Eilen taas mitattiin Martha ja ei. Se ei tule medeihin pääsemään millään. Vaikka miten venyttää ja vanuttaa ja koittaa tehdä koirasta pientä, niin säkä on sillä 45,5-46cm. Ei mitään asiaa medi luokkaan tuolla koolla.
Marthan kanssa on myös edessä päin ensimmäiset viralliset Mejä-kokeet. Ollaan vihdoin saatu varma paikka kokeisiin muutaman viikon päähän. Toivottavasti tämä omistaja ehtii parantua siihen mennessä ja ehditään treeni jälkiäkin tehdä alle. Viime kesän jäljistä on jo vähän turhan pitkä aika, vaikkakin koiralla niitä kykyjä riittää..
Otto on saanut viettää eläkekoiran päiviä. Siitä on tullut selkeästi seniili-koiravanhus. Onhan tuolla toki ikää jo sen 11,5 vuotta eli ei ihmekään. Näkö alkaa selvästi heikentyä ja kuulo onkin ollut aina alentunut, mutta ehkä sekin vielä entisestään on heikentymässä. Otto murisee paljon jopa nukkuessaan ja toisinaan se vaan jää istumaan ja murisemaan. Murinalla se ei mitään tarkoita. Ei ole vihainen, ei vahdi, ei ole äksy eikä mitään. Ihan kuin se vaan ei ymmärtäisi ääntelevänsä. Velmu ja Martha toki kuulee tämän kaiken ja ovat kyllä ihan ihmeissään ja varuillaan Oton kanssa, vaikka toinen on ihan viaton ääntelijä. Toki lauman johtaja koira murisee, niin kyllä se viestii näille kahdelle jotain olevan ilmoilla.
Otto on kuitenkin piristinyt ja jaksaa ja haluaa ulkoilla paljon. Se änkeää mieluusti lenkeille mukaan ja uinti retket on myös sen mieleen, vaikka väsähtääkin näiden kahden vesipedon mukana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti