Lady...

Välillä iskee se suuri ikävä ja suru. Ladyn kuvia katsellessa muistaa sen hetken, kun tuli ovesta sisään ja toinen nappasi heti kädestä kiinni ja oli niin onnellinen, kun tulin kotiin. Tai sen kun toisen piti saada ruokaa ja sitä kippoa oli kolisteltava, kun ei muuten luonnollisestikaan palvelu pelannut. Tai sen naamanpesun kun vaan oli niin valtavan ihana herätä uuteen päivään yhdessä. Tai ulos lähtiessä hihnan nähdessään oli aivan pakko ujeltaa ja kertoa ihmisille, miten hitaita ne onkaan. Kun sinne ulos olisi pitänyt päästä aivan samantien.
Tai sekin, että Lady rakasti kertakaikkiaan autoilla. Niin topakasti se aina asettautui autoon ja katseli maailman menoa tärkeänä ja arvokkaana. Ja joka ikinen kerta se tiesi koti tielle lähestyttäessä, mihin ollaan tulossa. Aina se muisti kertoa, miten kiva onkaan tulla kotiin. Tai muuten tuttuun paikkaan. Se oli aina niin innoissaan lähdössä mihin vaan, kunhan vaan autoon pääsi.
Tai sen, kuinka se walesin häntä vaan vispaa mahdottomaa vauhtia ja koko koira on niin innoissaan- ihan vaan muuten vaan. Lady oli niin valtavan iloinen ja eläväinen tapaus.

Lady syksyllä 2010 fudista katsomassa meidän kanssa

Lady ja Nea <3

Lady ja Jade

Mun rakas halipula <3

Miten onnellinen olenkaan, että saatiin kuitenkin Ladyn kanssa elää monen monta vuotta yhdessä. Nyt vaan näitä rakkaita muistoja vaalien.