Näin ne päivät vaan menee ja kirjuri on vähän ollut kiireinen eikä ole juurikaan aikaa ollut mitään ihmeitä kirjoitella.
Ollaan tosi ahkerasti tokoiltu. Agility on nyt vähän tauolla, joskin kentällä ollaan muutama kerta jo itsekseen käyty vähän harkkailemassa.
Mitään talvi treenipaikkaa en uskaltanut kesällä varata, kun oma parantuminen ei edennyt niin kuin piti. Joten ei puhettakaan että olisin uskaltanut isoja summia maksella treenipaikasta ja treenaaminen oli erittäin epävarmaa. Koko kesän maksetut kurssitkin jäi käyttämättä, joten parempi oli vain jättää nyt väliin :( Mutta vuoden vaihteen jälkeen voikin olla, että jonnekin ryhmään sitä mukaan lähdetään. Kenties.
Tokoa on nyt sitten tosiaan enemmänkin tässä syksyllä treenailtu. Härppä on ihan uskomattoman liikuttava ja symppis, kun se on niin kauheen yritteliäs :) Kontakti on ihan uskomattoman upea, seuraamispaikka on hyvä ja häiriötä se ei taas ota juurikaan. Hertta on siis ollut nyt treeneissäkin ihan oma itsensä. Sitä pitkään jo vaivannutta häiriöherkkyyttä, hiippailua, epävarmuutta ei ole näkyvillä yhtään =) Viime kisatkin on kaatunut tuohon hiippailuun ja hienoiseen epävarmuuteen, mutta nyt mun koira on taas ollut ihan räväkkä oma itsensä, kunnon Härveli. Ohjatussa tokossa on käyty useamminkin jo, niin siellä häiriö ei ole haitannut lainkaan. Tosi varmasti Hertta on toiminut.
Siskoni 11-v on nyt pari kertaa ohjannut Herttaa ja on ollut tosi hyvän näköistä tekemistä kummaltakin! Kiva katsoa sivusta, miltä se koiran tekeminen näyttääkään:) Herttis keskittyy ihan satalasissa siihen omaan tekemiseen ja pitää niin kaunista kontaktia. Kiva on katsella vierestäkin välillä.
Sumo on ihan oma hassu itsensä. Se touhuilee varsin villinä ja on välillä kuin lentoon lähdössä. Mokoma sattuu vaan rakastamaan yhdessä tekemistä :)
Ongelmia on voi luokan liikkeiden kanssa, mutta en jaksa enää mitään harmaita hiuksia niistä ottaa. Joko saan joskus liikkeet kuntoon taikka en saa. Yksin opettaessa noita virheitä kun väkisinkin tekee ja sitten niistä pois opettaminen on hieman hankalaa. Suurimmat ongelmat lienee niinkin tuttuja kuin kaukokäskyt ja ruutu. Ruutu ei varsinainen ongelma vielä ole, en vain ole osannut sitä vielä kunnolla opettaa, mutta kai sekin tästä. Kaukot on ongelma. Niissä tapahtuu liikaa liikettä, se on ihan alusta saakka ollut se ongelma ja en vaan tahdo saada sitä pois kitkettyä.
Parasta Sumossa on kuitenkin, että se on ihan intona aina treenatessa ja se kyllä yrittää parhaansa. Noudot on sille bravuuri osaamisalue, niistä se tykkää toosi paljon!
Jade vanha rouva on kanssa saanut treeniä osakseen ja aikas pätevä mummo-koira meillä asustaakin :)
Tässä loppuvuoden suunnitelmina on käydä vielä näyttelyssä kertaalleen ja sitten olis toko kisoja tiedossa :) Jihuu, kiva päästä kisailemaankin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti