sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

Mökkeilyä ja Näyttely Keiteleellä!

Niinpä sitä taas vähän reissailtiin, johan edellisestä reissusta oli jo puoltoista kuukautta - Me ollaan reissareita ;-) Ja kun sain idean ilmoittaa piiiitkästä aikaa meidän cockeri pojankin näyttelyyn.
Niimpä sitten minä lähdin Einen, Annen ja Camin kanssa reissuun kera koirinemme.
Kuvassa siis Manta, Otto, Hertta ja Wanda

Eilen pakattiin taas auto ja suunnattiin nokka kohden pohjosempia maisemia. Kohteena tällä kertaa lähellä Keitelettä oleva varattu mökkimme.
Itse paikkana tuo oli taas sellainen, että pitää taas sarjaa tai listaa "koiraystävällinen, tänne toistekin" jatkaa tällä paikalla. On sitä jo kaikkea tullut nähtyä ja tämä oli kyllä aika luksus koira ihmiselle (etenkin, jos näyttelyn jälkeen ois tänne takasin menty) :-D
Koska lauantai oli kaikkien vapaa päivä, lähdimme aamupäivällä jo ajelemaan, jotta illalla oltaisiin ihmisten aikaa perillä maja paikassa. Ja oltiinhan me.
Ehdittiin rauhassa istua iltaa ja paistella lettuja ja tarinoida yms. kivaa. Kyllähän siinä Anne ehti yhden koirankin trimmata ja vaikka mitä muutakin mm. mokkulan kanssa :)
Aamu heräys vain tais olla vähän liian pikanen allekirjoittaneelle, ainakin hyvät naurut taas saatiin :-D :-D

Itse näyttely sunnuntaina sujui kohtuu kivasti, welshejä oli 11 ilmoitettu, yksi poissa- cockereita peräti 18. Tuomarina Markku Santamäki welsheillä sekä cockereilla.

Omista koiristani Hertta (CH L. Especial Jewel) esiintyi vallan kivasti, taisi ehkä aavistuksen liian vanttera tyttö olla tällä kertaa, mutta silti hienosti Hertta sai ERI:n (ja ihan mukavan arvostelun) ja jatkoi ParasNarttu kehään ollen PN-2!
7:stä welshi tytöstä vain 2 sai ERI:n, melko tiukka oli arvostelu, joten toki toki minä olen tuosta shamppioonistani varsin tyytyväinen ja hienosta tuloksesta onnellinen! Tuomari kyllä vielä erikseen sanoi, että hyvin puolustaa neiti titteliään ja se on kyllä oikein hyvä valio koira :)
Näin Hertta onkin kaksi näyttelyä tälle vuoteen käynyt ja molemmista tuloksena PN-2 sijoitus, ei yhtään huonosti ei ;-)

Otto (Tiias Hokey-Pokey) se järjesti minulle yllätyksen. Otto on vain kerran aikasemmin käynyt näyttelyssä, mutta koska Otto on kevyempää mallia mitä nämä tämän ajan muut cockerit, niin odotukset oli aika alhaalla. Vaikkakin Otto on meidän hurmuri cockeri täällä kotosalla. Ja viime kerralla saikin H:n junnuna vai nuorena, kuitenkin 1,5 vuotiaana ollessaan ihan rääpäle.
Nyt siis Otolle EH2 sija, vain ja ainoastaan takaliikkeistä tuli noottia, mutta arvostelu on muuten todella upea!! Tuli ihan ROP-voitto olo, kun kuulin tuomarin lauseet Otosta! Kehui pikku poikaa kyllä varsin "erittäin hyväksi" :-D

Myös Sumon tyttö, aina niin ihastuttava luonteinen Manta (Benchmark Taw Cymraes) esiintyi omistajansa Einen kera tosi hienosti ollen junioriluokan EH2. Mantallakin on varsin hyvä arvostelu.


Kaikkinensa oli kyllä leppoisa ja antoisa reissu! Oli hauskaa ja päästiin vähän loman makuun. Nyt muutama päivä huilinkia ja perjantai aamusella sitten jatketaan tätä reissaamista, vaikkakin vähän pitemmän kaavan mukaan muilla mailla- otetaan siis ihan lomailuna se!
Kiitos taas matka kavereille, ei se matkailu yksin olis näinkään antoisaa ;-)


TÄSSÄPÄ vielä tämän päivän voittaneet koirat:

VSP Red Fellows Asterix ja ROP Rocbee Oo-La-La

Ei kommentteja: