Viime viikonloppuna oli oikein Sumon jälkikasvu viikonloppu, kun kyläilemässä ja hoidossa käväs 3 lapsosta. Ja kerrassaan varsin ihanaa sakkia! Vauhtia ei siis meidän viikonlopusta puuttunut, ei kerta kaikkiaan :) Isäänsä kai jossain määrin tuossa vauhdikkuudessa tulleita, onneksi nämäkin tenavat ovat hyvin kuuliaisia ja tottelevaisia :D Että tervetuloa toistekin!
Eilen oli sitten Sumon veli Jeri (L.Demolution Man) pitkästä aikaa kylässä! Siitähän on jo aika tovi, kun viimeksi treffailtiin. Jeri oli taas aikas karvanen ja vähän poikaa trimmailtiinkin. Jeri on tosi terveenä saanut olla ja karva on aivan mahtavassa kuosissa, vähän oli vain harmautta alkanut silmien ympärille tulemaan. Niin ne kennelin esikoiset ikääntyy :)
Jeri kuvassa 5-v iässä, pikku siskoni handlaamana.
Tänään sitten oli varsin jännä päivä, kun illasta suunnistimme eläinlääkäriin joukkolonkka kuvaukseen. Ihan omia koiria ei enää kuvaamatta ole, mutta muutama kasvatti vielä kuvausta vailla on. Ja tänään sitten kuvattujen joukkoon liittyi Nana, E-pesuuesta. Ja varsin hyvillä mielin jäädään virallista tulosta odottelemaan. Nyt siis on E-pesueesta 6/8 kuvattu, ja hyvillä arvosanoilla eli terveet on ainakin tähän mennessä kaikkien lonkat olleet ja eiköhän ne Nanankin kuvat hyvän tuloksen saa ;-) Myös 1 Sumon lapsi lisää kuvattiin ja ihan hyviltä ne Biancankin kuvat näytti :D
Mutta siis parempi katsella ne kennelliiton lausunnot, on ne siellä niin paljon muuttuneet ennenkin ja etenkin kun näitä virhekirjaamisia siellä tuntuu silloin tällöin sattuvan niin saa aikas tarkkana olla.
Jepsan, kuvia on kameraan kertynyt jonnin verran, täytyy yrittää jos niitä tännekin vaikka sais aikaiseksi laittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti